Suomessa monet yhtiöt päättävät yrityksensä tilikauden vuodenvaihteeseen, mikä sinällään ei olisi välttämätöntä. Tilikauden ajankohta kannattaa valita yrityksen toiminnan kannalta parhaaseen ajankohtaan, kesän jälkeen syksylle tai talven jälkeen keväälle, jolloin on aikaa tehdä inventaarit ja kerätä tilinpäätökseen tarvittavat aineistot. Kun kaikki jaksotukset ja tase-erittelyt tehdään kuukausittain, ei tilinpäätöksessä tarvitse käyttää aikaa puuttuvien kuittien metsästykseen tai selvitysten saamiseen asiakkaalta.

Ennen tilinkauden päättymistä on muistettava huomioida muutama asia, joita on hyvä seurata jo tilikauden aikana.

  1. Oman pääoman riittävyys

Yrityksen hallituksen velvollisuus on tilikauden aikana seurata oman pääoman riittävyyttä. Sen on oltava vähintään nolla, mielellään plussalla tilikauden viimeisenä päivänä. Omaan pääomaan vaikuttaa olennaisesti osakepääoman suuruus, mahdolliset SVOP-sijoitukset, edellisien tilikausien voitot / tappiot ja kuluvan tilikauden voitto / tappio. Jos näyttää siltä, että oma pääoma voi painua negatiiviseksi, on tarvittavat rahasiirrot tehtävä tilikauden kuluessa. Omistajat voivat tehdä sijoituksen yritykseen tai antaa oman pääoman ehtoisen lainan, joka voi olla korollinen laina. Tämän vuoksi yrityksen kumulatiivinen tulos kuukausittain pitäisi olla mahdollisimman tarkka, jotta yritysjohto voi tehdä tarvittavat päätökset luotettavaan raportointiin pohjautuen.

 

  1. Varaston arvo

Osalla yrityksillä on euromääräisesti suuretkin varastot, joiden tuotteiden kiertonopeuteen kannattaa kiinnittää huomiota. Varastossa kannattaa pitää vain tuotteita, joita asiakkaat ostavat ja poistaa sieltä tuotteet, joista todennäköisesti ei tulla saamaan myyntituloja. Varaston voi arvostaa useammalla periaatteella, mutta suosituin on fifo-periaate ja keskiostohinnan käyttö. Tuote tulee kuitenkin arvostaa alimpaan hintaansa eli jos myyntihinta on alempi kuin ostohinta, tulee käyttää mahdollista myyntihintaa varastoarvona.

 

  1. Työntekijöihin liittyvät lomat ja vapaat

Työntekijöille kertyy koko ajan uutta lomaa ja jotta taseessa olisi oikea laskennallinen lomapalkkavelka, on lomapalkkavelkalistaa päivitettävä henkilöittäin kuukausittain. Yrityksen henkilöstöasioista vastaavan vastuulla on tarkistaa, että lomapäivät per henkilö ovat oikein, jolloin myös eurot saadaan oikein. Jos tähän mennessä on jäänyt enemmän kuin 6 päivää vanhoja lomia pitämättä, kannattaa ne pitää pois nyt joulun aikaan, jos yrityksen toiminta sen sallii. Sama asia on kertyneiden saldovapaiden tai työajanlyhentämisvapaiden kanssa. Kaikki pitämättömät tunnit ja päivät pitää jaksottaa tilinpäätökseen, joka voi yllättävän paljon vaikuttaa yrityksen tilikauden tulokseen, jos jaksotuksia ei ole tehty kuukausittain.

 

On siis syytä varautua viimeistään jo nyt tulevaan tilinpäätökseen, jos yrityksen tilikausi päättyy vuoden vaihteessa. Ennakointi ja tiedonkulun varmistaminen asiakkaan ja tilitoimiston välillä on ensiarvoisen tärkeää koko tilikauden aikana, jotta tilitoimisto pystyy tuottamaan riittävän laadullista raportointia asiakkaalle päätöksenteon tueksi.

 

Sinun kannattaa tutustua myös seuraavaan blogiini, jossa kerron lisää asioita, joihin tulee paneutua ennen tilikauden päättymistä.