Edellisessä blogissani (päiväys) nostin esille jo muutamia asioita, joita on hyvä huomioida tilikauden lähestyessä loppuaan. Silloin kerroin

 

  1. Oman pääoman riittävyydestä
  2. Varaston arvosta
  3. Työntekijöihin liittyvistä lomista ja vapaista

ja tässä blogissani nostan vielä muutaman tärkeän asian esille, joita yritysjohdon on syytä seurata jo tilikauden aikana. Kun kaikki on kumulatiivisesti kirjanpidossa oikein jo kuukausittain, ei kirjanpitäjältä kulu kohtuuttomasti aikaa tilinpäätöksen ja tase-erittelyiden laatimiseen, jotka jo nyt on saatavissa hyvin kätevästi suoraan taloushallinto-ohjelmasta, kun vaan pohjatyö on tehty huolella.

  1. Luottotappiot

Joskus käy niin, että asiakas ei kykene maksamaan laskuaan, jolloin joudutaan miettimään luottotappioriskiä. Jos asiakkaalla kuitenkin on vielä toimintaa, on syytä yrittää sopia laskujen maksua erissä. Luottotappioita voi kirjata pitkin vuotta asian ilmaannuttua, mutta viimeistään tilinpäätökseen pitkään olleet maksamattomat myyntisaatavat ja asiakkaiden luottokelpoisuus kannattaa tarkistaa.

Jos asiakkaalla on jo runsaasti luottohäiriömerkintöjä eikä perintä ole tuottanut tulosta, voi luottotappiokirjauksen tehdä, jos on alle 50 % todennäköisyys saada saatava perittyä asiakkaalta. Tämän vuoksi on tärkeää uuden asiakkaan ja myös vanhojen asiakkaiden osalta tarkistaa säännöllisesti heidän luottokelpoisuutensa.

 

  1. Tuet ja avustukset

Nykyään yritykset osaavat jo hyvin hyödyntää saatavia tukia, joista suositummat ovat ELY-tuet (mm. yrityksen kehittämisavustus) ja Business Finlandin (mm. rahoituspalvelut ja eri kansainvälistymiseen liittyvät ohjelmat) myöntämät tuet yrityksen eri kehitysvaiheessa. Jokainen rahoituspäätös on syytä seurata omana projektinaan kirjanpidossa, jolloin maksatushakemusten laadinta on huomattavasti helpompaa. Tilinpäätökseen pitää jaksottaa kaikki tilikaudelle kuuluvat tuet aiheutuneiden kustannusten suhteessa, vaikka niistä saadaan rahat vasta tulevina vuosina. Maksuhakemukset on syytä tehdä ajoissa ja huolella ja arvioida niiden tulosvaikutus tilikauden tulokseen. Yleensä nämä projektit ovat sen verran isoja, että ainakin osa kuluista aktivoidaan taseeseen, jolloin myös avustuksesta ainakin osa kirjataan taseeseen kulujen oikaisuksi ja loput suoraan tuloslaskelmaan tulosvaikutteisesti.

 

  1. Ennakkoverojen tilanne

Verottaja muistaa yrityksiä ennakkoverojen muodossa vuosittain ja on hyvä muistaa, että verottajan määräämät ennakot perustuvat viimeiseen vahvistettuun veropäätökseen, joka on siis edellistä edelliseltä vuodelta. Näin ollen on yritysjohdon syytä yhdessä kirjanpitäjän kanssa seurata ennakkoverojen riittävyyttä tilikauden aikana kuukausittain. Kirjanpitäjä laatii ennakkovero-laskelman, jossa huomioidaan verotuksessa vähennyskelvottomat erät ja vanhat vahvistetut tappiot. Näin kirjanpidosta aina selviää, onko ennakkoveroja maksettu verotettavaan tulokseen nähden liikaa vai liian vähän. OmaVerossa voi tarvittaessa tehdä ennakkoverojen muutoshakemuksen ja osakeyhtiöillä on vain kuukausi aikaa lisäennakoiden hakemiseen ja maksamiseen tilikauden päättymisen jälkeen ilman huojennettua viivästyskorkoa (vuonna 2025 se on 6,5 % ja vuonna 2026 se laskee 4,5 %:iin). On hyvä tiedostaa, että verottajalle kuuluu maksaa se, mitä sille kuuluu, mutta ei kuitenkaan ennakkoon, vaan jättää ne eurot yrityksen toiminnan pyörittämiseen.

 

Toivottavasti nämä kaksi blogiani saivat sinut miettimään oman yrityksesi tulokseen vaikuttavia eriä ja niiden tämän hetkistä oikeellisuutta. Suosittelen sinua myös harkitsemaan sitä, mikä on yrityksesi toiminnan kannalta paras tilikausijakso, sillä vuoden vaihteessa tilikautensa päättävät joutuvat odottelemaan tilinpäätöksen ja tilintarkastuksen valmistumista välillä hyvinkin pitkään.